Mahdolliseen traumatapahtumaan liittyvä muistamattomuus

Muistamattomuus juttuun

Traumaattisten muistojen anatomia ja muistamattomuus

Suomen Delfins ry:lle tulee toisinaan yhteydenottoja, joissa kysytään, kuinka tulee toimia, jos epäilee kokeneensa lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa, mutta mahdollisesta seksuaaliväkivallasta ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Tähän artikkeliin on haastateltu aiheesta vaativan erityistason traumapsykoterapeutti, musiikkiterapeutti, tanssi-liiketerapeutti, kouluttaja ja freelancer-muusikko Marko Punkasta.

Lapsuuden varhaisissa, traumaattisissa kokemuksissa on tyypillistä se, että niistä ei välttämättä ole mitään selkeitä muistikuvia myöhemmin. Ikä- ja kehitysvaiheella traumaattisen tapahtuman aikaan on suuri merkitys sille, miten ihminen pystyy niitä myöhemmin muistamaan. Tapahtumat eivät välttämättä koskaan tule palautumaan mieleen selkeinä muistikuvina, mitä varhaisemmassa iässä traumaattinen kokemus tapahtuu. Erityisesti tämä koskee ennen kahta ikävuotta tapahtuvia asioita.

Hyvin varhaisessa elämänvaiheessa tapahtuneet traumaattiset kokemukset näyttäytyvät tällöin enemmänkin kehollisina kokemuksina tai oireina. Ihmisen muisti on yleisestikin hyvin muuntuva, ja ihan tavallisissa, arkipäiväisissä muistoissakin muistikuvat saattavat muuttua vuosien saatossa. Ihmisen muisti ei siis lähtökohtaisesti ole täysin luotettava, ja muistiin ja muistamiseen voivat vaikuttaa monet asiat. Esimerkiksi tietyssä tilanteessa olleet ihmiset voivat muistaa saman tilanteen täysin eri tavoin ja erilaisia yksityiskohtia tilanteesta.

Traumaattisten muistojen muistamiseen voi vaikuttaa traumatapahtuman kokevan henkilön sen hetkisen iän lisäksi se, miten kukin ihminen ymmärtää traumaattisen kokemuksen, ja minkä laatuinen traumaattinen kokemus on. Yleisesti traumaattinen kokemus määritellään siten, että tapahtumaan liittyy todella voimakkaita tunnereaktioita, koska ihminen kokee jotakin sietämätöntä ja ylitsevuotavaa. Tapahtumaa on sillä hetkellä kestämätöntä todentaa itselleen. Traumaattisessa tapahtumassa myös hermosto on aktivoitunut hyvin voimakkaasti, ollen vahvasti joko ylivireys- tai alivireystilassa. Tästä syystä on myös erityisen vaikea tallentaa näitä kokemuksia mieleen, tai ylipäätään ymmärtää, mitä tilanteessa tapahtuu.

Aivojen näkökulmasta hippokampuksen alue (joka tallentaa pääasiassa ihmisen kokemuksia) on hyvin herkkä stressihormonien vaikutukselle, ja traumaattisessa kokemuksessa elimistö tuottaa runsaasti stressihormoneja. Tällöin traumaattinen tapahtuma tallentuu ehkäpä enemmän mantelitumakkeen alueelle, ja mantelitumake ei puolestaan kykene luomaan eikä jäsentämään kokonaisia muistikuvia. Mantelitumake luo ainoastaan pirstaleisia välähdyksiä tapahtuneesta. Dissosiaatio käsitteenä selittää tällöin muistamattomuuden traumaattisen kokemuksen osalta, toisin sanoen mieli suojaa ihmistä liian hankalilta kokemuksilta.

Tavallisten ja traumaattisten muistojen tallentuminen mieleen liittyy eri aivoalueiden aktivoitumiseen. Hippokampus tallentaa ihmisen niin sanottua omaelämänkerrallista tarinaa, ja se aktivoituu myös oppiessa uusia asioita ja palauttaessa opittuja taitoja mieleen. Traumaattinen kokemus, johon liittyy erilaiset voimakkaat, sietämättömät tunnereaktiot, ei stressihormonien erittymisen takia tallennu samalla tavalla kuin omaelämäkerralliset, niin sanotut tavalliset, arkiset muistot. Tämä on yhteydessä siihen, miten hormonaaliset reaktiot ja tietyt aivoalueet toimivat tai menevät pois toiminnasta traumaattisen, kestokyvyn ylittävän tapahtuman ja olotilan myötä.

Toisinaan muistot voivat palautua aikuisuudessa

Toisinaan ihmiselle alkaa palautua muistikuvan palasia traumaattisista kokemuksista vasta aikuisuudessa, ja luonnollisesti tämä voi aiheuttaa hätääntynyttä oloa. Tällaisessa tilanteessa oleellista on tutkiskella, mitä nämä muistikuvat aiheuttavat ihmiselle juuri tässä ja nyt. Mikäli muistikuvat tuottavat hätäännystä, ahdistusta tai pelkoa, on olennaista pohtia, millaisin keinoin olisi mahdollista vaikuttaa omaan oloon ja palauttaa turvallisuuden tunnetta nykyhetkessä.

Marko Punkasen mukaan traumatisoitumisen hoidossa oleellisempaa on se, mitä omassa olossa juuri tässä hetkessä tapahtuu sekä miten omaa turvallisuuden kokemusta pystyy lisäämään sen sijaan, että fokus on sen pohtimisessa, onko menneisyydessä tapahtunut asia tapahtunut juuri niin kuin sen tässä hetkessä muistaa. Olennaisempaa on lähteä pohtimaan, mitä muistikuvat aiheuttavat itselle tässä nykyhetken kokemuksessa ja miten voi lähteä viemään asiaa siihen suuntaan, että itsellä olisi säädellympää olla tässä ja nyt.

Usein ihmisellä voi olla kovakin tarve kaivella muistiaan ja käydä traumaattisia muistoja läpi, mutta tässä voi piillä omat haasteensa. Ensinnäkään ei voida olla täysin varmoja siitä, kuinka tarkkoja tai luotettavia muistikuvat ovat. Lisäksi, jos jotakin traumaattista on tapahtunut, on olennaista tutkia trauman nykyhetken vaikutuksia, koska nykyhetkeen on mahdollista vaikuttaa, mutta menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin ei.

Entäs ne paljon puhutut valemuistot?

Julkisuudessa on jonkin verran käyty keskustelua valemuistoista, ja erityisesti Yhdysvalloissa aihe on ollut runsaasti pinnalla. Suomessakin aihe on noussut enemmän ja enemmän esille. Traumapsykoterapian koulutuskentällä korostetaan sitä, että terapeuttien ei tule lähteä tarjoamaan esimerkiksi asiakkaan oirekuvan kautta veikkauksia siitä, mitä asiakkaalle mahdollisesti olisi sen perusteella voinut tapahtua. Tällöin ollaan todella vaarallisella alueella, koska terapiaan hakeutuvat ihmiset voivat olla herkkiä ottamaan vastaan asioita, joita terapeutti sanoo. Terapeuttien ei tule lähteä tuottamaan tai tarjoamaan mitään sellaista, mistä heillä ei ole faktaa olemassa.

Tärkeää on keskittyä niihin hankaliin kokemuksiin, jotka ovat olemassa, tai siihen oloon, joka asiakkaalla on juuri tällä hetkellä. Näitä on mahdollista pysähtyä tutkimaan, koska ne ovat nyt näkyvillä ja esillä. Mahdollisesti tapahtuneiden asioiden ”kaivelun” sijaan on tärkeämpää keskittyä siihen, miten voi löytää asiakasta nykyhetkessä häiritseviin asioihin tai oloihin säätelykeinoja, jotta näiden kanssa olisi helpompi olla.

Julkisessa keskustelussa valemuistot sekoitetaan monesti siihen, että ihminen voi unohtaa traumaattisia kokemuksiaan tai siihen, kun yhteydet tapahtuneisiin asioihin ovat katkenneet dissosiaation kautta. Valemuistojen ja todellisten muistojen erottaminen toisistaan voi olla haastavaa juuri sen vuoksi, että ihmisen muistot voivat ylipäätään olla melko epäluotettavia. Jos ihmiselle on tarjottu itsen ulkopuolelta sellaisia ajatuksia, että olisiko jokin asia voinut tapahtua, voi olla hyvä suhtautua asiaan varovaisesti. Toisinaan voi käydä niin, että elämä on nykyhetkessä turvallisempaa ja mielellä on enemmän tilaa tavoittaa asioita kuin alun perin, kun jotakin sietämätöntä on tapahtunut. Kaiken kaikkiaan valemuistojen ja todellisten muistojen erottaminen toisistaan on aiheena hyvin epävarma alue.

Artikkeli on julkaistu Suomen Delfins ry:n Uutiskirjeessä 1-2024.

Tilaa maksuton uutiskirje suoraan sähköpostiisi täältä.

 

Lisää aiheesta:

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

Ajanvaraus

Varaa itsellesi sopiva aika keskustelulle:
Ajanvarauskalenteri

Neuvontapuhelin

050 583 5000
ma 9-10

Chat

maanantaisin 12-14

Katso iltachatit täältä.

Vertaistuki

Katso paikkakunnat ja ajat täältä sekä chatryhmät täältä.

Tukisuhde

Oman tilanteen pohdinta koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top