Toivon ja toiveikkuuden määrä elämän aikana vaihtelee. Vaikka toivo olisi vähissä nyt, se ei tarkoita, etteikö tilanne voisi muuttua. Terapian ollessa kesätauolla omiin ajatuksiin voi yrittää vaikuttaa esimerkiksi ajattelemalla, että nyt on aika levätä ja kerätä omia voimavaroja.
Jokainen ihminen kantaa syntymästään lähtien sisällään tulevaisuuteen suuntaavaa voimavaraa, jota voidaan kutsua toivoksi.
Perinteisesti toivosta on puhuttu hengellisissä yhteyksissä, ja siihen on liitetty pohdintoja elämänhalusta ja elämän tarkoituksesta. Toivolla on kuitenkin monia tasoja. Sen vaikutus arkielämässä on suuri, mitä ei aina ole tiedostettu.
Toivo kohdistuu lähinnä tuleviin tapahtumiin ja tekoihin. Se auttaa pyrkimään kohti arvokkaampia tavoitteita, rakentamaan aktiivisesti hyvää elämää ja hellittämään kohtuuttomasta armottomuudesta. Se auttaa hyväksymään ja sietämään käsillä olevia vaikeuksia sekä suuntaamaan katseen huomiseen.
Toivo ei ole vain tunne. Se on dynaaminen perusvoima, jonka varassa etenemme kohti tulevaa ja selviämme erilaisista vaikeuksista.
Elämänkriisit koettelevat toiveikkuutta
Erilaiset toivoa koettelevat kriisit kuuluvat ihmisen elämänkulkuun. Joillekin toivottomuuden lähteitä ovat globaalit ilmiöt kuten ilmastokriisi, globaali eriarvoisuus, lajien sukupuutto ja koronaepidemia.
Globaaleja kriisejä enemmän useimpien ihmisten toiveikkuutta koettelevat tapahtumat omassa välittömässä elämänpiirissä. Tavallisia epätoivoa aiheuttavia asioita ovat esimerkiksi toimeentulo-ongelmat, sairaudet, ihmissuhdevaikeudet, aseman tai kunnian menettäminen, kariutuneet elämänsuunnitelmat ja erilaiset uhat.
Sama tilanne voi saada jonkun ihmisen vaipumaan kohti toivottomuutta, kun taas toinen onnistuu säilyttämään siinä toiveikkuutensa. Tämä on nähty esimerkiksi keskitysleireillä, joissa osa ihmisistä on alistunut toivottomuuteensa, mutta samanaikaisesti toisilla on ollut kyky säilyttää toivonkipinä.
Jotkin koettelemukset liittyvät ulkoisiin olosuhteisiin, toiset ihmissuhteisiin tai omaan itseen. Esimerkiksi seksuaaliväkivaltaa kokeneelle kesätauko terapiassa voi olla ahdistava ja aiheuttaa epätoivoa.
Vaikka olo nyt olisi toivoton, se ei tarkoita, etteikö tilanne voisi muuttua. Omiin ajatuksiin voi yrittää vaikuttaa esimerkiksi ajattelemalla, että nyt on aika levätä, antaa mielelle ja keholle lepohetki, kerätä terapeutin loma-ajan omia voimavaroja, jotta syksyllä jaksaa taas paneutua omaan toipumisprosessiin.
Kun ihmisellä on toivoa tai hän onnistuu sitä löytämään, se näkyy hänessä heti. Toivo taivuttaa ihmisen sisäistä maailmaa muotoon, joka vaikuttaa olemiseen nykyhetkessä, mutta myös odotuksiin tulevaa kohtaan. Kun meillä on toivoa, valitsemme toisin.
Toivoa ei voi suorittaa, vaan se kasvaa sisältäpäin. Uuden toivon täytyy antaa rauhassa syttyä. Sitä ennen täytyy sietää epätoivoa ja tehdä sille tilaa.
Mistä toivoa?
Joillakin ihmisillä on luonnostaan sisällään toivon liekki, joka roihuaa heissä hyvin voimakkaana. Useimpien ihmisten kohdalla toivo kuitenkin on joskus kovastikin koetteilla, ja he joutuvat etsimään ja kasvattamaan sitä pitkän aikaa.
Omaan toivorikkauteen voi vaikuttaa tekemällä asioita, jotka ruokkivat toivoa. Toivoa voi luoda itselle tai toiselle herättämällä innostuksen jostain pienestä, tärkeästä asiasta. Toista voi rohkaista tekemään jotain hänelle mieluista, vaikka menemään luontoon pienelle kävelylle tai osallistumaan johonkin ryhmään.
Toivon kannalta keskeistä on kokemus siitä, että tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi, ja itsellä ja omalla elämällä on jotain merkitystä. Paras apu löytyy yleensä toisista ihmisistä, kunhan he lisäävät toivoa, eivätkä vähennä sitä. Yksikin aidosti rakastava tai välittävä ihminen elämässä voi pitää elämänlangan ehjänä.
Toisten, samantapaisista ongelmista kärsivien elämänkohtalot ja selviäminen voivat toimia suuntaa antavana esikuvina ja vertaistukena. Selviäminen mahdottomalta tuntuvasta koettelemuksesta voi osoittaa ihmisen sisäisen voiman.
Jotkut kasvattavat toiveikkuuttaan haalimalla elämäänsä iloa tuottavia asioita ja välttelemällä ei-pakollisia ahdistavia asioita. Esimerkiksi hyväntahtoiset teot itselle ja muille, ja pidättäytyminen seuraamasta negatiivisia uutisia voivat kasvattaa toivoa.
Kiitollisuus siitä, että monet oman elämän perusasiat ovat kunnossa, voi toimia toivon kivijalkana. Arjen sujuvuus voi yhtä aikaa luoda toivoa ja olla todiste sen olemassaolosta.
Pohdiskelu ja ajattelu, elämänviisauksiin tai mottoihin tukeutuminen voivat auttaa. Samoin vaikkapa terapeutin sanat. Monet saavat lohtua ja toivoa, tai elämäänsä mieltä ja merkityksiä musiikista, kirjallisuudesta tai kuvataiteesta. Myös hengellisyys toimii osalle ihmisistä voiman ja toivon lähteenä.
Yhdistävänä tekijänä toivon rakentamisessa eri tavoin voi pitää yhteyden luomista johonkin itsensä ulkopuoliseen, kuten luontoon, eläimiin tai toisiin ihmisiin.
Tämän yhteyden kautta elämään voi saada merkitystä sekä odotuksen ja kaipauksen tunnetta – kokemuksen, että elämä on rikas ja sillä on itselle vielä jotain annettavaa.
Lähteet:
Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta
Maaret Kallio: Voimana toivo, Rohkeus parantua
