HÄPEÄ JA SYYLLISYYS LAPSENA SEKSUAALISESTI KALTOINKOHDELLULLA
Häpeä ja syyllisyys ovat tunteita, jotka alkavat muodostua kaikilla jo pienenä lapsena. Jos lapsi joutuu kaltoinkohtelun kohteeksi, muodostuu näistä tunteista usein liian voimakkaita ja ne alkavat vaikuttaa persoonaan. Näistäkin asioista voi alkaa vapautua ja näiden suhteen elämä helpottua, jos ajatuksia pääsee tutkiskelemaan ja terapian keinoin selvittämään. Jos tarvitset apua alkuun, ole rohkeasti meihin yhteydessä!
HÄPEÄ
(pohjautuu Pro Gradu -tutkimukseen: Antti Paukkunen, Vähemmän häpeää, enemmän elämää, 2013)
Häpeälle ei ole vain yhtä tiettyä, rajattua määritelmää. Usein se kuvataan kivuliaaksi kokemukseksi, johon liittyy itsen arviointi huonoksi tai vaillinaiseksi. Häpeää on määritelty neljän tekijän kautta: halu piiloutua tai paeta, intensiivinen kipu, huonouden kokemus ja huomion kiinnittyminen omaan surkeaan tilaan. Häpeän on määritelty sisältävän kaksi tekijää. Ensimmäinen tekijä liittyy siihen, kuinka yksilö ajattelee muiden häntä arvioivan. Jos ihminen ajattelee muiden pitävän häntä huonona, mitättömänä ja epämiellyttävänä, hän tuntee siitä häpeää. Tätä voidaan nimittää ulkoiseksi häpeäksi. Toinen häpeän tekijä voidaan nimittää sisäiseksi häpeäksi. Sisäisessä häpeässä yksilö arvioi itse itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi. Tämä on häpeän itsekriittinen elementti. Nämä kaksi tekijää voivat esiintyä yhdessä, jolloin ihminen kokee muun maailman kääntyneen häntä vastaan ja lisäksi syyttää itseään huonoksi.
Affektiteorian näkemys: häpeä
Häpeän tunnetta voi tarkastella sisäsyntyisenä affektina. Teorian mukaan ihmisellä on synnynnäisesti valmius reagoida ärsykkeeseen affektijärjestelmän kautta. Affektiin liittyy sekä automaattinen hermostollinen virittyneisyys että oppiminen. Lapsi voi itkeä tuskaansa johtuen nälästä, kylmästä tai kivusta mutta hän voi myös oppia itkemään tietynlaisessa tilanteessa.
Häpeää on kuvattu affektiksi, joka liittyy nöyryytykseen, tappioon, syrjäytymiseen ja sääntöjen rikkomiseen. Häpeässä ihminen tuntee olevansa alaston, lyöty ja häneltä puuttuu omanarvon tunne. Häpeä iskee syvälle ihmisen sydämeen ja aiheuttaa sisäistä kärsimystä. Häpeä näkyy ulkoisesti katseen kääntämisenä alaspäin tai pois toisesta ihmisestä. Tämä viittaa sekä haluun välttää toisen arvioivaa katsetta että haluun piilottaa oma sisin toiselta.
Häpeää on myös kuvattu tunteen biologiseksi komponentiksi. Pienellä lapsella ei ole vielä kykyä käsitteellistää tunnetta, mutta silti hän kokee affektin. Affektit säätelevät ihmisen käyttäytymistä sosiaalisissa suhteissa jo vauvaiästä lähtien. Pieni lapsi pyrkii herättämään vanhempien kasvoissa positiivisia affekteja ja välttämään negatiivisia. Häpeän affektia edeltää aina positiivinen kiinnostuksen ja mielihyvän affekti. Häpeä syntyy, kun yksilö huomaa jonkun estävän häntä tavoittelemasta mielihyvää tuottavaa asiaa. Esimerkiksi vauva hymyilee ja etsii toisesta ihmisestä vastetta omalle hymylleen, jolloin positiivinen tunnetila jatkuisi. Jos hän ei saa sitä vaan toisen katseesta kuvastuukin vieraus tai hyljeksintä, on seurauksena häpeä. Varhaisin häpeän muoto onkin juuri vauvan kokemus siitä, että vieras ihminen ei vastaa hänen hymyynsä samalla tavalla kuin vanhemmat.
Kivuliaampi häpeän affekti syntyy silloin, kun pieni lapsi ei saa kaipaamaansa huomiota vanhemmaltaan, eli vanhempi torjuu hänet. Haitallinen affektikokemus syntyy olosuhteissa, joissa lasta kohdellaan kaltoin, vanhemmat eivät vastaa lapsen tarpeisiin tai lapsi kokee tulleensa hylätyksi. Jos lapsi kokee voimakkaan häpeän affektin riittävän usein ilman korjaavaa, positiivista affektia, tämä johtaa häpeän kokemuksen sisäistämiseen. Kun lapsi altistuu toistuvalle tai poikkeuksellisen voimakkaalle häpeän kokemukselle ja oppii käsitteellistämään affektin tunteeksi, hän liittää häpeän osaksi identiteettiään. Sisäistettyään häpeän tunteen osaksi minäkuvaansa ihmisellä on taipumus kokea häpeää toistuvasti. Erityisesti tämä tulee ilmi tilanteissa, joissa ihminen kokee tulleensa hylätyksi.
Ajatellaan, että häpeällä voi olla myös positiivinen vaikutus. Terveellinen häpeän tunne auttaa ihmisiä valvomaan itseään, tunnistamaan rajansa ja muokkaamaan toimintaansa. Terveellistä häpeää kuvataan jarruna, joka estää epätarkoituksenmukaisen lähestymishalun. Ongelmallinen häpeän tunne on silloin, kun se on osa yksilön identiteettiä. Tällöin se ei enää palvele vaan tekee ihmisestä haavoittuvan, yksinäisen ja eristää hänet yhteisöstään.
Tutkittaessa suomalaisten häpeäkokemuksia, on havaittu, että häpeälle alttiin minuuden taustalla on ongelmia lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa. Häpeän kanssa aikuisena kamppailevat ihmiset olivat kuvanneet suhdettaan vanhempiinsa etäiseksi sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Suhteesta oli puuttunut riittävä turvallisuuden, lämmön, rakkauden ja rohkaisun ilmapiiri sekä myös riittävä rajojen asettaminen. Lapsen tulee kokea olevansa turvassa, rakastettu omana itsenään ja erityinen. Näiden kokemusten kautta syntyy lapsen ja vanhempien välinen yhteys. Jos tämä yhteys katkeaa, lapsi kokee olevansa ei-haluttu ja tuntee häpeää yhteyden menettämisestä.
SYYLLISYYS
(pohjautuu kirjaan: Maaret, Kallio, Oon siellä jossain mun, 2015)
Usein seksuaalisen väkivallan tekijä on saattanut omalla toiminnallaan ja puheillaan voimistaa uhrin kokemaa syyllisyyttä. Piinaavat syyllisyyden tunteet estävät hakemasta apua ja kertomasta vaikeaa salaisuutta kellekään. Vaikka syyllisyys vaikuttaisi vahvalta ja todenmukaiselta, se on uskallettava kyseenalaistaa.
Jos väkivalta on tapahtunut läheisessä suhteessa, syyllisyyden tunne on usein yhä piinaavampi. Väkivaltaa kokenut saattaa kokea syyllisyyttä siksi, että kokee ennemminkin olleensa väkivallan tai hyväksikäytön onnistumiseen itsekin osallinen eikä ainoastaan uhri.
Seksuaalinen väkivalta on aina tekijänsä vastuulla! Uhrin syyllisyys voi liittyä myös johonkin tapahtumaan, toimintaan, omiin tuntemuksiin tai tunteisiin. Keho on saattanut vastata kosketukseen tai mieli on voinut kokea saavansa hyväksikäyttävästä suhteesta myös jotain hyvää ja tärkeää.
Ajan myötä ja varsinkin avun saannin edetessä syyllisyys alkaa yleensä hellittää ja kohdentua itsen sijaan yhä enemmän tekijää kohtaan, jolle syyllisyys kuuluukin. Syyllisyyttä voi käsitellä. Sanat eivät aina yksin riitä. Käsittelyyn voi käyttää kirjoittamista, piirtämistä tai vaikka musiikin avulla etäisyyttä hakemalla. Vaikka syyllisyys onkin voimakas tunne, olisi todella hyvä tarkastella sitä vähän kauempaa: se, että tunnet syyllisyyttä, ei tarkoita, että olet syyllinen!
HÄPEÄN JA SYYLLISYYDEN TUNTEIDEN HOITAMINEN
(pohjautuu Pro Gradu -tutkimukseen: Antti Paukkunen, Vähemmän häpeää, enemmän elämää, 2013)
Tunteet ovat ihmisen toiminnalle ja sosiaaliselle elämälle keskeisiä tekijöitä. Haitallisillakin tunteilla on tarkoitus: ne viestivät ihmisen kokemuksista, eikä niistä sinänsä tarvitse päästä eroon. Jos tunteet haittaavat ihmisen elämää, tulee niitä käsitellä. Tärkeää on tunnistaa ja sanoittaa tunne, sillä sitä kautta ihminen pystyy reflektoimaan tunnetta ja jakamaan sen toisen kanssa. Näistä tunteista ei vapaudu niin, että ne täysin katoaisivat, vaan pyritään siihen, että ihminen ymmärtäisi paremmin kokemustaan, pystyy jakamaan sen ja kestää niiden aiheuttaman kivun paremmin. Tunteille kehitellään vastavoimia, kuten itsekunnioitus tai ylpeys itsestä.
Terapeuttista suhdetta pidetään itsessään parantavana häpeästä ja syyllisyydestä kärsivälle ihmiselle. Luottamuksellisen suhteen parantava voima perustuu siihen, että se tarjoaa turvattomalle ihmiselle turvallisen ympäristön olla oma itsensä. Ei tarvitse varoa, että paljastaessaan todellisen luontonsa toinen ihminen hylkää. Terapeuttisesta suhteesta muodostuu kokemus ja malli luottamuksellisen suhteen rakentamisesta. Terapeutin ymmärtäväinen suhtautuminen auttaa asiakasta hyväksymään itsensä ja näkemään itsensä luottamuksen, arvostuksen ja hyväksymisen kohteena.
Häpeän vallasta häpeän sietämiseen
(trauma- ja hahmoterapeutti Heidi Valasti)
Häpeä sisältää tunteena kyvyn empatiaan, eikä siitä tarvitse päästä eroon. Häpeän vankina, valeminän takana ei myöskään tarvitse elää. Avain todellisen itsen löytämiseen ja ilmaisemiseen löytyy kehon kautta. Kehotietoisuus syntyy kehossa läsnäolemisen kautta, järkeilystä ja mielen myllystä kehoon laskeutumalla. Häpeän sietäminen mahdollistuu, kun tunteen kohtaa tunnekehon tasolla: ”mitä aistin kehossani, mitä koen?”
Kehotietoisuus avautuu mm. tietoisen hengittämisen myötä. Syvään hengittäminen ja erityisesti pitkä uloshengitys aktivoi parasympaattista hermostoa. Keho ja mieli saavat viestin, ettei hätää ole. Silloin syntyy turvaa kohdata tunteita. Tunteen kohtaamisessa on kysymys tunteen sietämisestä, sen kanssa olemisesta.
Häpeä aiheuttaa kontaktista vetäytymistä ja juuri siksi häpeän sietämisessä on olennaista hakeutua kontaktiin juuri silloin kun tuntee häpeää. Kohti kääntyminen on ensin omien tunteiden puoleen kääntymistä, niille läsnäolemista. Se on myös oman häpeäkokemuksen jakamista sisäänpäin kääntymisen sijaan silloin kun tuntee häpeää. Luotettavan ystävän, läheisen tai terapeutin kanssa näkyväksi tulemista tunteensa kanssa.
Minuutta hoitava sisäinen puhe
Lempeä, rakastava puhe itselle hoitaa vaille jäänyttä minuuden osaa. Sen merkitys oman olotilan rauhoittamisessa tunteiden keskellä on suuri. Kun keho reagoi häpeäkokemuksen keskellä ja mieli myllertää, itselleen voi puhua rauhoittavasti ja myötätuntoisesti: ”Nyt koen kehossani näin. Silti ei ole hätää.”
Valeminän takana eläneen aikuisen hermosto alkaa muodostaa uusia yhteyksiä, kun hän palaa kehonsa tasolle kohtaamaan tunteitaan ja oppii puhumaan itselleen rauhoittavasti ja lempeästi. Lapsen hermosto kehittyy jatkuvasti ja sen tukemisessa on olennaista opettaa lapselle hyväksyvää sisäistä puhetta.
Myötätuntoinen asemoituminen itseen on oman keskeneräisyytensä hyväksymistä – sen lempeää ymmärtämistä, että meissä jokaisessa on pimeä puoli. Olemme silti myötätunnon, levollisuuden ja rakastetuksi tulemisen arvoisia.
KUINKA VOIN ITSE HELPOTTAA OLOANI?
Elämää kahlitsevasta häpeästä alkaa vapautua, kun tunnistaa ja tunnustaa sen. Silloin on mahdollista poistaa itseltä täydellisyyden taakka ja sallia itsensä olla tavallinen, epätäydellinen ihminen – riittämätön, tarvitseva ja haavoittuvainen.
On tärkeää ymmärtää ja tunnistaa:
– millaisia rooleja on luonut itselleen (esim. heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli)
– suojautuuko itsekriittisyyden, mustavalkoisen ajattelun tai suorittamisen taakse
– mitkä tilanteet ja asiat herättävät voimakkaita häpeäntunteita eli milloin häpeä aktivoituu
Kun tunnistaa itsestään näitä asioita, voi myös ymmärtää, mitä haluaa peittää ja salata. Mitä sellaista itsestä löytää, joka pitää piilottaa muilta ja itseltäkin näillä keinoin?
Tunnistamisen jälkeen on helpompi alkaa toimia toisin. Kun tunnistaa tilanteet, jotka laukaisevat häpeää, voi alkaa opetella reagoimaan uudella tavalla niissä. Kun tunnistaa roolinsa, voi alkaa vähitellen riisua niitä ja olla enemmän oma itsensä. Voi pyrkiä luopumaan itsekriittisyydestä, mustavalkoisesta ajattelusta ja suorittamisesta ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Häpeästä irti pääseminen ei tapahdu hetkessä, vaan on hyvä antaa aikaa muutokselle. On tärkeä olla itselleen armollinen.
Hyviä apuvälineitä tunteen käsittelyssä ovat kirjoittaminen ja puhuminen. Häpeää aiheuttavat asiat ja ajatukset voi kohdata ensin yksin. Monille on helpointa ensin kirjoittaa omista tunteistaan esimerkiksi päiväkirjaan. Kirjoittamalla voi harjoitella häpeästä kertomista. Sen jälkeen on helpompi kertoa jollekin toiselle, esimerkiksi läheiselle tai ammattiauttajalle.
Häpeän kahleista irtautuu kun:
– suostuu keskeneräisyyteen ja heikkouteen
– rakastaa itseään
– hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen
