Jonna Pastila ja Maija Ikonen ovat Suomen Delfins ry:n vapaaehtoisia seksuaalineuvojia. Seksuaalineuvonnan chateissa he keskustelevat seksuaalisuudesta ja traumojen vaikutuksista siihen.
”Minulla on vaikeuksia tulla lähelle ja koskettaa.” ”En osaa vetää rajoja tai sanoa ei.” ”Luulen olevani seksiaddikti.” ”Koen yhdyntäkipua, jonka syytä ei tiedetä.”
Kuulostaako tutulta?
Lapsena seksuaalista väkivaltaa kokenut voi kärsiä traumoista vielä aikuisenakin. Jos traumat vaikuttavat seksuaalisuuteen, apua voi hakea seksuaalineuvojan tai -terapeutin vastaanotolta.
Seksuaalineuvojat Jonna Pastila ja Maija Ikonen päivystävät maanantai-iltaisin Suomen Delfinsin sivustolla anonyymissa ja kahdenkeskisessä seksuaalineuvonnan chatissa.
24-vuotias Pastila ryhtyi järjestön vapaaehtoiseksi ollessaan viime vuonna terapeutti ja työnohjaaja Hedda Retun työnohjauksessa.
”Siellä tapasin Suomen Delfins ry:ssä työskentelevän Henna Lammisen. Hänen kauttaan sain tietää vapaaehtoisuudesta”, Pastila kertoo.
39-vuotias Ikonen tuli vapaaehtoiseksi samalla tavalla. Hän halusi kartuttaa työkokemustaan, ja näki tilaisuuden hyvänä siihen.
”Perehdytys työhön oli järjestössä hyvä. Pidän tärkeänä, että tällaisia palveluja on saatavilla kaikille niitä tarvitseville” , Ikonen sanoo.
Mitä seksuaalineuvonta on?
Seksuaalisuus on terveyden ja hyvinvoinnin tärkeä osa-alue. Seksuaalineuvoja luo turvallisen ilmapiiri, jossa hän käsittelee asiakkaan kanssa tämän seksuaalisuutta ja siihen liittyviä ongelmatilanteita, kuten traumaattisia kokemuksia ja niiden vaikutuksia.
Neuvonta on yksilöllistä ja luottamuksellista. Seksuaalineuvoja ei ratkaise ongelmia asiakkaan puolesta, vaan etsii ratkaisuja yhdessä tämän kanssa.
Kesäkuussa Ikonen valmistuu myös seksuaaliterapeutiksi. Seksuaaliterapiaan turvaudutaan yleensä silloin, kun neuvonta ei riitä asiakkaan pulmien ratkomiseen. Tapaamiskertoja on yleensä seksuaalineuvontaa enemmän.
”Terapian opiskelu kiinnosti minua jo noin 10 vuotta sitten, mutta sairaanhoitajaopinnot veivät silloin mennessään. Opiskellessani seksuaalineuvojaksi kiinnostukseni alaa kohtaan ja halu opiskella sitä vain vahvistui.”
Ikonen ei vieläkään täysin tiedä, miksi hän valitsi alakseen seksuaalisuuden. Ehkä siksi, koska se on ilmiönä suuri ja rajaton.
”Seksuaalisuutta ei ikinä voi irrottaa ihmisestä kokonaan. Se on erottamaton osa ihmisyyttä ja olemusta.”
Opinnoissa nousi esiin asioita myös omassa seksuaalisuudessa. Ikonen huomasi, että hänen täytyi tuulettaa omia uskomuksiaan ja asenteitaan.
”Olen suhtautunut aina avoimesti seksuaalisuuteen. Silti varmasti jokaisella on ennakkoasenteita ja uskomuksia, joita kannattaa käsitellä.”

Chateissa annetaan harjoituksia seksuaalisuuteen
Suomen Delfins ry:n seksuaalineuvonta on tarkoitettu lapsina seksuaalista väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokeneille aikuisille. Lapsuuden hyväksikäytön traumat voivat ilmetä aikuisuudessa esimerkiksi vaikeutena sitoutua tai ottaa kosketusta vastaan.
”Seksuaalisuuden saralla voi ilmetä haluttomuutta ja jopa kiputiloja. Oireita on hyvin monia ja erilaisia”, Pastila kertoo.
Seksuaalisuus on aiheena kuitenkin laaja. Jokainen osallistuja on tervetullut asiansa kanssa, liittyipä se traumoihin tai ei.
Tukinetin sivuilla Delfins järjestää seksuaalineuvonnan anonyymejä ryhmächatteja. Niiden osallistujamäärä on ollut usein täynnä, kun taas kahdenkeskiseen seksuaalineuvonnan chattiin on ollut osallistujia vähemmän.
”Ryhmächatin osallistujat ovat sanoneet, että heistä on mukavaa puhua toistensa kanssa, koska chat on kuin vertaisryhmä. Olemme puhuneet siellä parisuhteista ja seksuaalisuudesta ylipäätään. Käsittelemme harvoin syvempiä traumoja, kuten kahdenkeskisessä chatissa.”
Ikosta ja Pastilaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Chateissa he puhuvat osallistujien kanssa esimerkiksi siitä, miksi seksuaalisuus tuntuu trauman vuoksi pahalta ja mikä voisi auttaa siihen.
Osanottajat pohtivat usein, mistä heidän oireensa johtuvat. Vapaaehtoiset seksuaalineuvojat vievät keskustelua eteenpäin.
”Jos osallistujalla on koskettamiseen liittyviä pulmia, saatan antaa harjoituksia, jotka hän voi tehdä yksin turvallisessa tilanteessa. Esimerkiksi Sexpon hellyysharjoitus on hyvä. Osanottajat ymmärtävät, että meidät on koulutettu hoitamaan näitä asioita ja auttamaan”, Ikonen sanoo.
Seksuaalineuvoja kohtaa toisinaan työssään vaikeita ja kivuliaita asioita. Suomen Delfinsin kollegojen tuki on auttanut Pastilaa ja Ikosta jaksamaan. Yksin ei tarvitse jäädä.
”Voin puhua työtovereilleni heti samana iltana, jos jokin chatissa käsitelty asia on jäänyt painamaan. Heillä on ollut samanlaisia kokemuksia ja he tietävät, mitä chateissa pääasiassa tapahtuu”, Pastila sanoo.

Seksuaalisuus on yhä tabu
Ennen seksuaalisuudesta puhumista hävettiin ja kainosteltiin. Nykypäivänä seksiin ja eroottisuuteen viittaavia asioita voi nähdä kaikkialla: esimerkiksi mainoksissa, tv-sarjoissa, taiteessa ja arkipukeutumisessa.
Silti seksuaalisuus on vielä näinäkin päivinä monesti vaiettu asia. Pastila kertoo valinneensa seksuaalineuvojan ammatin muun muassa siksi, koska aiheesta ei yleensä puhuta.
Ikonen on käynyt sairaanhoitoalan koulutuksen, mutta hänen mielestään siinä ei anneta tarpeeksi tietoa seksuaalisuudesta.
”Tarvitsin aiheesta lisätietoa ja koulutusta. Hoitajien ja lääkärien olisi kuitenkin hyvä ottaa ihminen huomioon kokonaisuutena.”
Vapaaehtoistyön lisäksi Ikonen tekee seksuaalineuvontaa, -terapiaa ja ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa Helsingissä toiminimellä Omin sanoin. Pastila työskentelee Järvenpäässä toiminimellä Seksuaalineuvonta Verhiö.
Työssään he tapaavat ihmisiä sekä kasvokkain että etäyhteyksien kautta.
”Mitä enemmän työtäni teen, sitä enemmän tunnen haluavani kouluttaa myös lisää ammattilaisia alalle. Myös sosionomin työssäni olen käynyt asiakkaiden kanssa seksuaalineuvonnan teemoja läpi ”, Pastila kertoo.
Traumojen vaikutukset seksuaalisuuteen
Lapsena seksuaalisesta väkivallasta saatu trauma voi vaikuttaa vielä aikuisena monella tavalla. Traumatisoituneella voi olla esimerkiksi seuraavia oireita. Oireet voivat johtua myös muista syistä.
- Vaikeus solmia seksuaalisia suhteita
- Läheisyyden pelko
- Piilossa pukeutuminen tai pelko riisuutua
- Vaikeus erottaa seksiä kiintymyksestä
- Seksuaalisen kiinnostuksen heikentyminen tai seksin vältteleminen
- Seksin suorittaminen, seksistä saadun mielihyvän puuttuminen
- Seksiriippuvuus tai voimakas halu kokeilla viehätysvoimaansa
- Satunnaisten seksisuhteiden tai prostituution harjoittaminen
- Mielihyvän kokemisen vaikeutuminen, pelko ja inho
- Tilanteen hallinnan menettämisen pelko, mikä voi vaikeuttaa seksiin heittäytymistä
- Likaisuuden tunne
- Intiimialueiden kiputilat, kuten vaginismi