Pidä huolta itsestäsi, osa 2.

rentoutuminen

Osa 2.

Tämän kaksiosaisen blogin ensimmäisessä osassa kerrottiin ravitsemuksen ja liikunnan merkityksestä terveydelle. Toisessa osiossa käydään läpi unen, levon, rentoutumisen ja mielen hyvinvointiin liittyviä asioita.

 

Uni ja lepo auttavat jaksamaan                                                                                                               

Riittävä uni ja lepo ovat jaksamisesi kannalta välttämättömiä. Ihmisten unen tarve vaihtelee eri ihmisten välillä; jotkut selviävät neljällä tunnilla, jotkut vaativat 10 tunnin yöunet. Unen tarve riippuu myös iästä, elämäntilanteesta, terveydentilasta, ruumiillisen ja psyykkisen rasituksen määrästä. Univaje ilmenee päiväväsymyksen lisäksi mm. ajatuksenjuoksun hidastumisena ja ärtyisinä tunnetiloina. Unen aikana keho rentoutuu ja aivot saavat tarvitsemaansa lepoa. Tiedät nukkuneesi tarpeeksi, kun heräät aamulla virkeänä.

Todennäköisesti voit paremmin, jos noudatat omaa luontaista unirytmiäsi. Jos et ole vielä löytänyt unirytmiäsi, niin ota tavoitteeksesi oman unirytmisi löytäminen. Sinulla on lupa ottaa päiväunet, jos tunnet ne tarpeellisiksi. Kevyt iltapala noin tuntia ennen nukkumaanmenoa helpottaa unensaantia illalla.

Traumaattiset menneisyyden tapahtumat saattavat aiheuttaa unihäiriöitä ja unettomuutta, joihin saatat tarvita asiantuntija-apua. Hae sitä rohkeasti.

 

Rentoutuminen rauhoittaa

Kun kehosi ja mielesi käyvät ylikierroksilla, tiedostamaton jännitystila kuormittaa kehoasi ja pitkään jatkuessaan se aiheuttaa päänsärkyä ja lihassärkyjä. Rentoutumisen avulla voit oppia aistimaan, milloin lihaksesi ovat rentoja, milloin jännittyneitä. Rentoutusharjoitusten avulla voit oppia tuntemaan omaa kehoasi ja poistamaan stressiä. Rentoutuminen kasvattaa myös stressinsietokykyäsi. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa rentoutua. Omasi löydät vain kokeilemalla. Monia liikunta auttaa rentoutumaan. Kun rasitat kehoasi, löydät rentoutuneen olon – jo liikunnan aikana kuin sen jälkeenkin. Yhtä lailla rentoutuminen voi tapahtua jonkun muun harrastuksen tai tekemisen parissa; esimerkiksi saunassa, piirtämällä tai maalaamalla, lukemalla tai käsitöitä tehden.

 

Rentoutusharjoitus:

Sulje silmät ja vedä keuhkot täyteen ilmaa nenän kautta niin, että koko rintakehä laajenee. Puhalla suun kautta ulos. Toista muutamia kertoja. Tunne, kuinka rentoudut jokaisella ulospuhalluksella.

                                                                                            

                                            

 

Lisää aiheesta:

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

Ajanvaraus

Varaa itsellesi sopiva aika keskustelulle:
Ajanvarauskalenteri

Neuvontapuhelin

050 583 5000
ma 9-10, to 13-14

Chat

maanantaisin 12-14

Katso iltachatit täältä.

Vertaistuki

Katso paikkakunnat ja ajat täältä sekä chatryhmät täältä.

Tukisuhde

Oman tilanteen pohdinta koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top