Mukaan ainutlaatuiseen valokuvakirjaan?

Olemme tekijäpari Ann-Mari Leinonen – Meeri Koutaniemi ja kirjoitamme parhaillaan ensi vuoden alussa julkaistavaa valokuvakirjaa. Kirja käsittelee seksuaalista väkivaltaa erityisesti Suomessa, mutta aihe on kansainvälisesti erittäin ajankohtainen ja miljoonia ihmisiä koskettava. Kirja tulee todennäköisesti herättämään huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Nyt toivomme löytävämme Suomen DELFINS ry:n kautta vielä muutamia henkilöiltä kertomaan tarinansa. Erityisesti toivomme saavamme tarinoita miehiltä, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa sekä henkilöiltä, jotka ovat joutuneet naisen harjoittaman seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Keskustelu aiheen ympärillä on ollut liian suppeaa, jonka mukaan rikoksia tekevät vain miehet naisia kohtaan. On tärkeää kertoa, että uhreiksi joutuvat myös pojat ja miehet toisten miesten sekä naisten tekemänä. Moni uhri kantaa sisällään tuskaa myös siitä, että on joutunut naisena toisen naisen seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Kirjan julkaisee Siltala ja se tulee ulos alkuvuonna 2020.  Kirjan haastattelut tekee Ann-Mari Leinonen kesän aikana, ja Meeri Koutaniemi ottaa kuvat ennen syksyä.

Toivomme, että haluat esiintyä kirjan kuvissa omilla kasvoillasi (kuvat eivät välttämättä ole suoria kasvokuvia), mutta aiheen sensitiivisyyden vuoksi voit olla mukana myös ei-tunnistettavana. Tärkeintähän on tarina ja kertoa, kuinka yleistä seksuaalinen väkivalta Suomessa on.  Jos haluat olla mukana, tulet kertomaan missä ja milloin olet joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Erityisesti haluamme tarinoilla tuoda esiin sen, minkälaisia seurauksia seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisella on. Uhri kantaa teon seurauksia mukanaan loppuelämän.

Jos haluat olla mukana tai kysyä lisätietoja, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen leinonen.annmari@gmail.com.

Lisää aiheesta:

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

Ajanvaraus

Varaa itsellesi sopiva aika keskustelulle:
Ajanvarauskalenteri

Neuvontapuhelin

050 583 5000
ma 9-10, to 13-14

Chat

maanantaisin 12-14

Katso iltachatit täältä.

Vertaistuki

Katso paikkakunnat ja ajat täältä sekä chatryhmät täältä.

Tukisuhde

Oman tilanteen pohdinta koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top