Lapsen houkuttelu seksuaalisiin tekoihin tapahtuu verkossa tai kasvokkain – Häpeä ja syyllisyys hiljentävät seksuaaliväkivallan uhreja

(c) Suojellaan Lapsia

Lapsen houkuttelu seksuaalisiin tekoihin eli grooming voi tapahtua niin verkossa kuin kasvokkain. Kun lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta todistava kuvatallenne leviää verkkoon, puhutaan siitä lapseen kohdistuvana seksuaaliväkivaltana verkossa, vaikka itse teko olisi tosiasiassa tapahtunut reaalimaailmassa.

Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja ja erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkosen mukaan verkossa tapahtuva grooming on hyvin monimuotoista. Grooming voi tapahtua ajallisesti nopeasti tunneissa tai hitaasti päivien, viikkojen tai useiden kuukausien aikana. Lapsen houkutteluprosessi voi siis olla hyvin nopeaa ja suoraviivaista tai toisaalta se voi olla hidasta ja pitkäkestoista luottamuksellisen suhteen rakentamista lapseen.

Osa tekijöistä on valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja tavatakseen lapsiuhrinsa reaalimaailmassa kasvokkain.

Groomaajan tavoite on kuitenkin aina sama: lapsen houkuttelu seksuaalisiin tekoihin.

”Nuoren kokema häpeä ja syyllisyys on tehokas hiljentäjä”

Erityisesti verkon kautta toteutetuissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa on tyypillistä, että tekijällä on enemmän kuin yksi uhri. Vaaranen-Valkosen mukaan Suomessakin on valitettavan paljon tällaisia tapauksia. Eräässä tapauksessa tekijä groomasi lapsia ja nuoria ensin verkossa, minkä jälkeen hän matkusti tapaamisiin ja teki seksuaaliväkivaltaa kymmenille poikauhreille.

Kyseisessä tapauksessa yksikään pojista ei paljastanut tapahtunutta viranomaisille, vaan laaja seksuaalirikosvyyhti paljastui poliisin tutkinnan kautta.

”Nuoren kokema häpeä ja syyllisyys on valitettavan tehokas hiljentäjä ja erityisesti poikiin kohdistuvat seksuaalirikokset jäävät usein virallisten tilastojen ulkopuolelle. Erityisesti riskissä ovat ne nuoret, jotka vielä hieman epävarmoina omasta seksuaali-identiteetistään hakevat vertaistukea verkossa”, Nina Vaaranen-Valkonen kertoo.

Suomen Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että erityistä huomiota tulee kiinnittää muun muassa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten riskiin joutua seksuaalisen häirinnän, houkuttelun tai seksuaaliväkivallan uhriksi. Myös varhaiset ja toistuvat haitalliset lapsuudenkokemukset (Adverse childhood experiences, ACEs) lisäävät lapsen riskiä joutua väkivallan kohteeksi myös myöhemmin elämässä.

Mitä lapseen kohdistuva seksuaaliväkivalta verkossa tarkoittaa?

Termillä lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta verkossa tarkoitetaan yleisesti seksuaalirikoksia, jotka toteutetaan verkkovälitteisesti ja nykyteknologiaa hyödyntäen. Vaaranen-Valkonen kertoo, ettei usein kuitenkaan huomioida sitä, että määritelmä pitää sisällään myös reaalimaailmassa toteutetut lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, joista on digitaalinen kuva- tai videotallenne, joka on levitetty verkkoon.

Tekijä on voinut kuvata lasta reaalimaailman seksuaaliväkivaltatilanteessa tai hyödyntää uutta teknologiaa ja kuvata lasta esimerkiksi web-kameran kautta. Tekijä voi myös houkutella, painostaa tai kiristää lasta ottamaan itsestään kuvia seksuaalisia tekoja tehdessään ja lähettämään niitä tekijälle.

Lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia kutsutaan kansainvälisesti termillä online child sexual abuse material (CSAM).

Seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisyn avain on seksuaalikasvatus

Jokainen lapsi tarvitsee jo varhain ikätasoista seksuaalikasvatusta ja opastusta niin oman kuin toisen kehon rajojen kunnioittamiseen. Nina Vaaranen-Valkonen muistuttaa, että lapsilla ja nuorilla tulee olla jo varhaisessa vaiheessa tietoa, miten heidän tulee toimia, jos he kohtaavat hämmentävää tai ikätasolle sopimatonta käytöstä tai verkkosisältöjä.

”Tieto auttaa lasta toimimaan ja selkeät toimintaohjeet on hyvä kerrata useampaan otteeseen, mielellään jo ennen kuin ongelmia on edes kohdattu.”

Vaaranen-Valkonen toivoo, että lapset ja nuoret sekä heidän huoltajansa uskaltaisivat kääntyä auttavien tahojen puoleen kaivatessaan tietoa tai tukea lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän, houkuttelun tai seksuaaliväkivallan tilanteissa. Suojellaan Lapsia ry:n erityisasiantuntijat tarjoavat tukea, koulutusta ja konsultaatiota niin ammattilaisille kuin seksuaaliväkivallan uhreille ja heidän läheisilleen.

Lue myös: Seksuaaliväkivaltaa kuvaavilla sanoilla on merkitystä – “Lapsen oikeuksia kunnioittava terminologia on äärettömän tärkeää”

Lue myös: Nuoret tarvitsevat somealustoille aikuisia, joille kertoa seksuaaliväkivallasta – Sua varten somessa -tiimi katkaisee nuoren kehitykselle haitallisia tilanteita keskustelemalla ja kasvattamalla

Juttu on julkaistu Suomen Delfins ry:n 1/2021 jäsen- ja uutiskirjeessä.  Tilaa ilmainen uutiskirje tai tue toimintaamme liittymällä jäseneksi.

 

Tuoreimmat tiedotteet

Viikko 23

2.6.2023

Silmänliiketerapia (EMDR)

31.5.2023

Viikko 22

26.5.2023

Viikko 21

19.5.2023

Viikko 20

12.5.2023

Tunnistatko omat vahvuutesi?

5.5.2023

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

SOITA NEUVONTA­PUHELIMEEN

Puhuminen helpottaa!
Neuvomme
ja autamme sinua eteenpäin.
Neuvontapuhelin
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa itsellesi sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut chatpäivystäjät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.

Chat ma 12-14 
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa itsellesi sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELU­RYHMÄÄN

Tule keskustelemaan ja saamaan vertaistukea samaa kokeneilta liveryhmässä tai chatissa. 

Tapaamisia 
eri puolella Suomea ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

TAI

Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

SOITA NEUVONTAPUHELIMEEN

Neuvontapuhelin apunasi.
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa sinulle sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut vapaaehtoistyöntekijät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.
Chat ma 12-14
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa sinulle sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELURYHMÄÄN

Keskustelua ja vertaistukea samaa kokeneilta, turvallisesti ja ohjatusti livenä ja chatissa.


Tapaamisia eri puolella Suomea
ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA?

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.
TAI
Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top