Omien rajojen asettaminen
Puolensa pitämisellä tarkoitetaan tekoja tai asioita, joiden avulla suojellaan itselle hyvää ja arvokasta: omia oikeuksia, omaisuutta tai koskemattomuutta. Tavallisesti puolia pidetään sanallisesti, ja näin ilmaistaan mikä itselle käy ja mikä ei. Myös käytös, muu sanaton viestintä, tilanteesta poistuminen ja äärimmillään fyysinen itsepuolustus voi ilmaista saman asian. Puolensa pitämisessä on kyse rajoista: niiden asettamisesta, osoittamisesta ja puolustamisesta.
Rajat voivat olla esimerkiksi fyysisiä, henkisiä, emotionaalisia tai seksuaalisia. Asetamme rajoja osoittaaksemme mistä olemme vastuussa ja mistä emme. Samalla vaadimme muita kunnioittamaan rajojamme. Osoitamme rajat muille, ja tarvittaessa puolustamme niitä. Puolensa pitäminen liittyy rajoihin silloin, kun koemme painetta kieltäytyä tai myöntyä joko omista tunteistamme tai ulkopuolisilta ihmisiltä lähtöisin tuleviin vaatimuksiin. Jos rajamme on hyvin asetettu, ne tukevat hyvinvointiamme. Ne suojaavat meitä toisten, rajoja rikkomaan pyrkivien ihmisten hyökkäyksiltä. Lisäksi ne sallivat meidän vapaasti toteuttaa itseämme ja sisäisiä tarpeitamme.
Terveiden ja toimivien rajojen turvin olo tuntuu turvallisemmalta, ja itsetunto sekä itseluottamus on parempi. Rajaaminen on tärkeä tapa osoittaa muille, mikä on omaa yksityisaluetta. Kun tunnistaa omat rajansa, tunnistaa myös muiden pyrkimykset rikkoa omia rajoja. Tämän turvin pystyy paremmin kunnioittamaan myös toisten rajoja. Rajojen ei ole tarkoitus olla jäykkiä, vaan parhaimmillaan ne voivat mukautua ja joustaa elämäntilanteiden mukaan. Samoin kuin rajaaminen, myös omien rajojen ylittäminen on tärkeää ja vaatii rohkeutta. Puolensa pitäminen jakaantuu kahtaalle: siihen, mitä sallii itsensä tehdä itselleen ja muille, sekä siihen, mitä sallii muiden tekevän itselleen.
Seksuaaliväkivalta rajoihin liittyvien haasteiden taustalla
Rajojen rakentaminen alkaa varhaislapsuudessa ja kiintymyssuhteessa. Turvallisten lähisuhteiden kautta lapsi oppii sietämään erillisyyttä ja ristiriitatilanteita, jotka liittyvät rajojen muodostumiseen. Onnistuneesti läpikäytyjen kehitysvaiheiden jälkeen lapselle kehittyy muun muassa oma tahto ja sen myötä kyky ilmaista mitä hän ei halua.
Seksuaaliväkivaltatilanteessa lapsi kokee avuttomuutta ja voimattomuutta, kun oma tahto jyrätään eikä hän pysty pitämään puoliaan. Lapsen rajojen rikkomisen seurauksena osa seksuaaliväkivaltaa kokeneista jää uhrin rooliin, ja heitä hallitsee aikuisenakin pelko, lamaantuneisuus, aloitekyvyttömyys ja alentunut toimintakyky. Toisilla seurauksena on voimakas kontrollin tarve. Se voi ilmetä muun muassa itsetuhoisuutena, ylikorostuneina oikeudenmukaisuuden odotuksina, neuroottisuutena tai riippuvuuksina.
Lapseen kohdistuva seksuaaliväkivalta hämärtää kohteeksi joutuneen ymmärrystä terveistä rajoista ja vaikeuttaa myöhemminkin pyrkimyksiä rakentaa niitä. Jos seksuaaliväkivalta on alkanut hyvin varhain, uhriksi joutuneella lapsella ei ole ollut mahdollisuutta luonnolliseen terveiden rajojen asettamiseen. Myöhemmin lapsuudessa tai nuoruudessa seksuaaliväkivaltaa kokeneilla on voinut jo olla terveitäkin rajoja, mutta seksuaaliväkivallan tekijä on nämä rajat rikkonut, ja lopulta nujertanut lapsen oman tahdon. Opittu kyvyttömyys asettaa omia rajoja ja puolustaa niitä seuraavat aikuisuuteen.
Seksuaaliväkivalta itsessään on usein lapselle pelottava kokemus. Sen lisäksi seksuaaliväkivallan tekijä saattaa hallita tilannetta painostamalla, uhkailemalla ja pelottelemalla lasta. Pelon seurauksena lapsi oppii häivyttämään omat tarpeensa ja mukautumaan aikuisen tarpeisiin ja vaatimuksiin. Pitkään jatkuessaan seksuaaliväkivalta johtaa siihen, että lapsi ei enää kykene kieltäytymään hänelle esitetyistä vaatimuksista, ja sen lisäksi estyy kyky tunnistaa kohtuulliset vaatimukset kohtuuttomista.
Seksuaaliväkivallan kohteeksi joutunut lapsi ei useinkaan ole saanut nauttia varauksettomasta rakkaudesta aikuisten taholta, vaan hänen kaipaamansa rakkaus ja hyväksyntä on eri tavoin ehdollistettu: vastineena lapselta on saatettu vaatia täydellistä kiltteyttä ja tottelemista, alistumista aikuisen tarpeille. Lapsena näin ehdollistettu ei aikuisenakaan osaa vastaanottaa toisilta ihmisiltä rakkautta tai muuta hyvää tuntematta, että joutuu jossain vaiheessa maksamaan siitä korkean hinnan.
Seksuaaliväkivaltaan liittyy usein uhrin syyllistäminen tapahtuneesta. Jos lapsi joutuu vanhempiensa tai muun tärkeän ihmisen tekemän seksuaaliväkivallan kohteeksi, hän syyllistyy näiden tunteista ilman, että häntä tarvitsee erikseen syyllistää. Lapsuudessa opittu tapa tuntea syyllisyyttä jatkuu aikuisena siten, että ajatus rajojen asettamisesta aiheuttaa syyllisyyttä, pelkoa yksin jäämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Rajojen asettamista aletaan vältellä.
Mitä sallin itseni tehdä itselleni ja muille
Lapsena seksuaaliväkivaltaa kokeneen rajoja on rikottu, minkä seurauksena rajat toimivat usein haitallisella tavalla: ne pitävät pahan olon sisällä, eivätkä salli ottaa hyvää vastaan.
Seksuaaliväkivallan seurauksena lapsen itsearvostus on usein vähäistä. Itseä ei pidetä arvossa, eikä koeta ansaittavan hyvää, minkä vuoksi itseä kohtaan saatetaan olla kovia ja armottomia. Elämää rajoittavat omat, usein vääristyneet tunteet ja uskomukset kuten pelko, häpeä, syyllisyys, arvottomuus.
Itsearvostuksen omaksumiseen sisältyy keskeisesti omien arvojen, todellisten tarpeiden ja halujen tunnistaminen. Ne alkavat hahmottua samalla, kun kykenee vähitellen irtautumaan vääristyneistä ajastusmalleista ja tunteista. Uusien ajatusmallien oppimisen myötä luottamus omaan ymmärrykseen paranee, ja tästä saa tukea omien mielipiteiden puolustamiselle. Negatiivisista tunteista irti pääseminen antaa tilaa myönteisille tunteille ja niiden ilmaisulle. Luvan antaminen myönteisten tunteiden ilmaisuun kuuluu myös itsensä puolustamiseen.
Seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneilla hyvä on usein tahriintunut, koska sitä on käytetty manipuloimisen välineenä ja siitä on seurannut pahaa. Usko ja luottamus siihen, että on olemassa puhdasta hyvää ja että on itse siihen oikeutettu, on merkittävä tavoite, jonka sisäistämisen turvin rajoja voidaan rakentaa omaa hyvinvointia tukevalla tavalla.
Myös toisten tarjoamalle avulle on tärkeää oppia sanomaan kyllä. Lapsena seksuaaliväkivaltaa kokeneet ovat usein jääneet yksin ongelmiensa kanssa, minkä vuoksi he eivät ole oppineet luottamaan avun saamiseen aikuisilta. Toisten apu on kuitenkin välttämätöntä ihmiselämässä, ja terveet rajat sallivat avun vastaanottamisen silloin, kun sitä todella tarvitsee. Toisaalta ne myös mahdollistavat kieltäytymisen avusta silloin, kun ei sitä tarvitse. Tällöin rajat voivat palvella tarvetta itsenäisyyteen ja yksityisyyteen.
On tavoittelemisen arvoista pyrkiä tulemaan vastaanottavaiseksi toisen ihmisen tarjoamalle rakkaudelle tai läheisyydelle, asioille, jotka seksuaaliväkivallan seurauksena ovat tulleet vaikeiksi. Tie tähän päämäärään voi olla hidas ja vaikea. Se edellyttää entisten pelon ylläpitämien rajojen rikkomista sekä riskiä epäonnistumisesta. Riskit kuitenkin kuuluvat elämään, samoin kuin toiset ihmiset ja rakkaus.
Mitä sallin muiden tekevän itselleni
Seksuaaliväkivalta tai muu lapsena aikuisen taholta tapahtunut rajojen rikkominen hämärtää lapselta hänen luonnolliset rajansa. Tällä on haitallinen vaikutus lapsen kykyyn asettaa, tunnistaa ja suojella omia rajojaan. Kun rajat eivät ole selvät, puolensa pitäminen vaikeutua ja ihminen on vielä aikuisenakin altis muiden harjoittamalle hyväksikäytölle. Toisinaan seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneet eivät aikuisena oikealla tavalla tunnista hyväksikäyttöön pyrkivän aikomuksia, eivätkä siten osaa ajoissa varautua ja pitää puoliaan.
Aikuisenakin osalla vailla rajoja elävillä seksuaaliväkivallan uhreilla haasteena on se, että he kokevat velvollisuudekseen palvella muita, eivätkä pysty terveellä tavalla suojautumaan heidän vääristynyttä velvollisuudentuntoaan hyväksikäyttäviltä. He ovat tottuneet miellyttämään muita ja uhrautumaan muiden puolesta. Puolensa pitämisen kannalta tärkeää on oppia kieltäytymään toisten palvelemisesta. Sen sijaan on opeteltava palvelemaan itseään ja omaa onneaan.
Jotkut seksuaaliväkivaltaa kokeneet kokevat elämässään jatkuvaa uhkaa, jonka vuoksi terve puolensa pitäminen vaikeutuu joko liiallisen varuillaan olon tai lamaantumisen vuoksi. Traumatisoitumista seuraavat vireystilan vaihtelut vaikeuttavat arviointia sen suhteen, onko tässä ja nyt olemassa tarvetta pitää omia puoliaan.
Koska muita ihmisiä ei pysty muuttamaan, on tärkeää oppia itse asettamaan rajat sille, ettei altistuisi huonosti käyttäytyville ihmisille. Joskus rajattomana eläneen ihmisen on välttämätöntä rajata elämästään pois ihmissuhteita ja hankalia tilanteita, joissa tietää uusien rajojensa jäävän tunnustamatta, jotta pystyy rakentamaan ja ylläpitämään uusia, vielä hauraita rajojaan.
Kuinka vahvistaa omia rajojaan
Kun itsearvostus on alhaista, puolensa pitämisen harjoittelu lähtee siitä, että
- kasvatetaan itsetuntemusta ja itsetuntoa
- ryhdytään korvaamaan paikkaansa pitämättömiä, kielteisiä uskomuksia itsestä uusilla, totuudenmukaisemmilla ajatuksilla
- opetellaan harjoittamaan lempeyttä, anteeksiantoa ja armollisuutta itseä kohtaan
- kartoitetaan, millaisia ominaisuuksia ja kykyjä itsellä on
- pohditaan, mitkä arvot ja asiat ovat itselle tärkeitä
- Tavoitteena on oppia uudella tavalla näkemään, että on ihmisenä arvokas ja ansaitsee hyvää. Kun on ensin nähnyt hyvän itsessään ja haluaa alkaa vaalimaan sitä, on ymmärtänyt rajojen merkityksen ja oikeutuksen. Siitä alkaa luonnollinen rajojen rakentaminen.
- Itsensä kohteleminen hyvin on myös edellytys sille, että voi odottaa muidenkin kohtelevan itseä hyvin. Omien luonnollisten, terveiden rajojen löytäminen mahdollistaa hyvän vastaanottamisen elämään. Vaikka ongelmat rajojen suhteen yleensä nähdään vaikeutena sanoa ei vahingollisille asioille, on vähintään yhtä tärkeää oppia sanomaan tarvittaessa kyllä myönteisille asioille elämässä.Rajojen asettamisen opettelua ihmissuhteissa voi kokeilla helpottaa yksinkertaisin, konkreettisin keinoin, esimerkiksi:
- rauhoittamalla omaa oloa esimerkiksi hengityksen avulla
- pitämällä katsekontaktia yllä
- puhumalla toiselle suoraan ja kuuntelemalla toista
- käyttämällä puheessa minä-muotoa
- oma näkemys tai tunne kyseessä olevasta asiasta on mahdollista ilmaista rakentavasti ja syyttelemättä toista, sekä syyllistämättä itseä, kun ilmaisee jämäkästi mutta ystävällisesti, millä tavalla haluaa tulla kohdelluksi ja kohdatuksi, mikä on itselle tärkeää ja mikä ei, tai mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mikä ei
- Jos omista rajoista on vaikeaa pitää kiinni ja lähtee herkästi miellyttämään muita, voi olla hyvä jatkuvasti muistutella itseään siitä, mikä on itselle tärkeää ja mistä asioista tai päätöksistä haluaa pitää kiinni.
- Omien rajojen tunnistamista ja asettamista voi aina opetella omaan tahtiin arjen erilaisissa tilanteissa, koskaan ei ole liian myöhäistä oppia pitämään omia puoliaan
Lähteet
Cloud, H. & Townsend, J. 2017. Rajat: taito hallita omaa elämää ja kyky sanoa kyllä ja ei.
Juusola, M. 2015. Rajat kuntoon! Puolensa pitämisen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen taito.
Naistenkartano. Omat rajat ja lähisuhteet.
Suomen Delfins ry:n omat materiaalit.
Artikkeli on julkaistu Suomen Delfins ry:n jäsenkirjeessä 1-2024.
Liity jäseneksi tästä.