Kosketuksesta on aina oikeus kieltäytyä – Sekä omien että toisten rajojen kunnioittaminen on tärkeää

Kosketuksesta on aina oikeus kieltäytyä.

Rakkauden ja seksin erottaminen voi olla seksuaaliväkivaltaa kokeneille vaikeaa. Delfinsin seksuaalineuvonnassa saat mahdollisuuden käsitellä lapsena koetun seksuaaliväkivallan vaikutuksia seksuaalisuuteesi luottamuksellisesti ammattilaisen kanssa.

Lapsena ja nuorena seksuaaliväkivaltaa kokeneet kaipaavat usein tukea ja neuvoja ymmärtääkseen seksuaalisuuttaan. Vielä aikuisenakin seksi ja siihen liittyvät asiat voivat aiheuttaa inhon tunteita ja pelkoa, tai seksuaalisuus voi ylikorostua seksuaaliväkivaltaa kokeneen elämässä.

Kaikista tärkeintä on ymmärtää se, että jokaisella on seksuaalinen ja kehollinen itsemääräämisoikeus. Jokainen saa päättää, kuka saa kosketella, milloin ja miten. Aina tulisi muistaa, että kosketukselle on oikeus sanoa ei, jos se ei esimerkiksi tunnu hyvälle.

Kyvyttömyys erottaa rakkaus seksistä on yleistä seksuaaliväkivaltaa kokeneille

Jos lapsuudessa saadut huomion- ja hellyydenosoitukset ovat liittyneet seksuaaliväkivaltaan, voi seksuaaliväkivaltaa kokeneen olla aikuisenakin vaikeaa erottaa toisistaan rakkautta ja seksiä.

Seksuaaliväkivaltaa kokenut voi ajatella esimerkiksi, että kumppanin haluttomuus seksiin tarkoittaa sitä, ettei kumppani rakasta enää. Kumppanin kieltäytyminen seksistä voi tuntua jopa hylkäämiseltä.

Toisaalta myös omien rajojen asettaminen voi olla vaikeaa. Lapsuudessa seksuaaliväkivaltaa kokeneen voi olla vaikeaa ymmärtää esimerkiksi sitä, että hänen ei tarvitse suostua seksiin, vaikka joku olisi hänelle ystävällinen.

Kosketuksesta on aina oikeus kieltäytyä.
Kosketuksesta on aina oikeus kieltäytyä.

Seksuaaliväkivalta ei ole koskaan uhrin syytä

On tärkeää ymmärtää, ettei mikään toiminta tai käyttäytyminen oikeuta seksuaaliväkivaltaa. Myöskään mikään sukupuoli ei suojaa seksuaaliväkivallalta.

Moni seksuaaliväkivaltaa kokenut saattaa uskoa olleensa itse liian haluttava väkivallan tekijälle. Tekijä saattaakin syyllistää uhriaan viettelystä tai houkuttelusta. Syy seksuaaliväkivaltaan on kuitenkin aina tekijän eikä uhrin.

Väärien uskomusten vuoksi seksuaaliväkivallan uhrin käsitys itsestä saattaa yliseksualisoitua. Tällöin henkilö saattaa ajatella, että kaikki näkevät hänet aina vain seksuaalisesti.

Seksillä voidaan pyrkiä hallinnantunteeseen

Myös yliseksuaalisuus on tyypillistä monille lapsuudessa seksuaaliväkivaltaa kokeneille. Usein irrallisia ja satunnaisia seksisuhteita on paljon, mutta suhteissa ei ole hellyyttä, rakkautta tai kiintymystä.

Riittämättömyyden tunne ja huono itsetunto voivat johtaa myös siihen, että seksuaaliväkivaltaa kokenut henkilö yrittää seksin avulla todistaa olevansa rakastettu ja kyvykäs. Tästä syystä seksuaaliväkivaltaa kokeneet päätyvätkin usein lyhyisiin, tuskallisiin ja toistuviin tuhoisiin suhteisiin.

Runsaalla seksin harrastamisella voidaan myös pyrkiä saamaan hallinnantunne, jota seksuaaliväkivaltatilanteessa ei ollut. Hallinnantunteen menettäminen voi puolestaan aiheuttaa voimakkaita pelon tunteita.

Ei ole myöskään täysin tavatonta, että lapsena seksuaaliväkivaltaa kokenut ajautuu aikuisuudessa tekemään seksityötä. Kun seksuaaliväkivaltaa kokenut ei lapsena ole voinut mitenkään hallita seksuaaliväkivallan tapahtumista, voi seksin myyminen tai ostaminen olla ainoa keino, jolla henkilö myöhemmin tuntee hallitsevansa seksuaalisen tilanteen.

Apua seksuaalineuvonnasta

Lapsena koettu seksuaaliväkivalta vaikuttaa vielä aikuisenakin monin tavoin. Usein ongelmat seksuaalisuuden alueella ilmenevät yleisenä tyytymättömyytenä. Huoltensa kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä yleensä keskusteleminen auttaa pääsemään eteenpäin.

Suomen Delfinsin seksuaalineuvonnan chatissa voit keskustella mistä vain sinua nyt tai jo pitkään mietityttäneestä asiasta, joka liittyy seksuaalisuuteen.

Kahdenkeskinen seksuaalineuvonnan chat maanantaisin klo 18-20

Lue myös: Mitä seksuaalisuus on? Seksuaaliväkivaltaa kokenut voi saada apua seksuaalineuvonnasta

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tuoreimmat tiedotteet

Viikko 23

2.6.2023

Silmänliiketerapia (EMDR)

31.5.2023

Viikko 22

26.5.2023

Viikko 21

19.5.2023

Viikko 20

12.5.2023

Tunnistatko omat vahvuutesi?

5.5.2023

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

SOITA NEUVONTA­PUHELIMEEN

Puhuminen helpottaa!
Neuvomme
ja autamme sinua eteenpäin.
Neuvontapuhelin
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa itsellesi sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut chatpäivystäjät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.

Chat ma 12-14 
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa itsellesi sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELU­RYHMÄÄN

Tule keskustelemaan ja saamaan vertaistukea samaa kokeneilta liveryhmässä tai chatissa. 

Tapaamisia 
eri puolella Suomea ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

TAI

Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

SOITA NEUVONTAPUHELIMEEN

Neuvontapuhelin apunasi.
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa sinulle sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut vapaaehtoistyöntekijät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.
Chat ma 12-14
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa sinulle sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELURYHMÄÄN

Keskustelua ja vertaistukea samaa kokeneilta, turvallisesti ja ohjatusti livenä ja chatissa.


Tapaamisia eri puolella Suomea
ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA?

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.
TAI
Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top