Suuri osa suomalaisista kärsii kaamosoireilusta. Löydä itsellesi toimivat keinot kohdata pimeä vuodenaika.

Hämäränhyssyllä tarkoitetaan auringon laskusta alkavaa hämärää. Aikana ennen sähkövaloa hämärän laskeutuminen kokosi ihmiset ulkotyöstä sisätiloihin. Siellä eri sukupolvet kohtasivat, tekivät puhdetöitä ja tarinoivat yhdessä. Yhdessäoloon liittyi päivän koitoksista palautumista, mukavaa tekemistä ja läsnäoloa.

Pakollisen luonnonoloihin mukautumisen lisäksi tämä tapa oli selviytymiskeino: ihmiset ruokkivat sielua ja ruumistaan ja soivat omille tarpeilleen omistettua aikaa.

Nykyaikana vastaavaa toimintaa nimitetään hyggeilyksi. Hygge tarkoittaa tanskan- ja norjan kielellä mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta. Sillä viitataan arkiseen yhteenkuuluvuudentunteeseen, turvallisuuden ja henkisen läsnäolon tunteeseen, johon yhdistyy hyvinvointi ja seesteinen mieliala.

Hyggeiltäessä ollaan kiireen ja suorittamisen tuolla puolen. Hyggeilyä voi olla esimerkiksi kynttilänvalo, keskustelu ystävän kanssa kahvin äärellä tai käpertyminen toisen kainaloon katsomaan elokuvaa.

Suuri osa suomalaisista kärsii kaamosoireilusta, ja osa myös kaamosmasennuksesta. Evoluutio ei ole ehtinyt evästämään meitä sietämään paremmin pimeää vuodenaikaa, ja siksi pohjoisen ihmisellä on edelleen tarvetta hämäränhyssyttelylle tai hyggeilylle.

Mitkä ovat sinun tepsivät tapasi kohdata pimeä vuodenaika? Lisäätkö kotoilua vai pyritkö hakeutumaan toisten seuraan? Järjestätkö itsellesi aikaa sellaisen tekemisen parissa, josta todella pidät?

Jos hemmottelet itseäsi, niin millä tavalla? Luotko kenties ympärillesi tunnelmia, joissa pystyt rentoutumaan ja olemaan vain? Mistä saat voimaa syksyn ja talven pimeyteen?

Keinot nauttia hyggeilystä tai hämäränhyssystä muistuttavat tunteiden ja vireystilan kehollisia säätelykeinoja. Jokainen voi löytää näistä keinoista omansa. Niillä voi mihin aikaan vuodesta tahansa säädellä tunteitaan vaikka hengittämällä, käsitöillä, lemmikkiä silittämällä tai musiikkia kuuntelemalla.

Lue lisää kehollisista säätelykeinoista täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top