Ihmissuhteet ja läheisyys
Lapsuus on perusta, jolle ihminen rakentaa tulevaa elämäänsä. Kun tämä perusta rikotaan jo lapsuudessa toisen ihmisen toimesta seksuaaliväkivallalla, on ymmärrettävää, että aikuisenakin voi olla vaikea tuntea luottamusta ja turvaa suhteessa toiseen ihmiseen.
Erityisen vaikeaa se voi olla, jos seksuaaliväkivallan tekijä on ollut läheinen ihminen, johon on ollut luottamussuhde. Kuinka tällöin voisi aikuisenakaan uskoa siihen, että läheinen ihminen voisi olla luotettava ja turvallinen?
Lapsuudessa seksuaaliväkivaltaa kokeneelle ajatus läheisestä ihmissuhteesta voi tuntua pelottavalta. Satutetuksi tulemisen pelko voi estää päästämästä toista ihmistä lähelle henkisesti ja fyysisesti.
Läheisyyden toteuttaminen parisuhteessa voi tuntua vaikealta, koska intiimi suhde voi muistuttaa seksuaaliväkivallasta ja aktivoida esimerkiksi turvattomuuden tunnetta.
Ajatukset ja tunteet kumpuavat omasta turvattomuudesta käsin, sillä turvallisuuden tunne voi olla vieras asia. Jos oma sisäinen turvallisuuden tunne ei ole rakentunut tarpeeksi vahvaksi, voi olla haastavaa tuntea oloaan turvalliseksi toisen ihmisen kanssa.

Lapsuudenaikainen seksuaaliväkivalta vahingoittaa syvästi, ja se voi muistuttaa itsestään erityisesti läheisissä suhteissa. Läheiset suhteet voivat olla herkkää maaperää omien haavojen aukeamiselle, koska niissä ollaan niin vahvasti juuri luottamuksen ja turvallisuuden tunteen kysymysten äärellä.
On olemassa viisas sanonta: ”Se, mikä rikotaan suhteessa, myös korjataan suhteessa”. Parhaimmillaan esimerkiksi parisuhde voi olla korjaava kokemus lapsuuden kipeille kokemuksille, tarjoten turvaa ja luottamusta.
Korjaava suhde voi olla mikä tahansa ihmissuhde, jossa toteutuu kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, ja jossa omilla rakastetuksi tulemisen tarpeilla ja omilla kipukohdilla on tilaa ja mahdollisuus tulla kohdatuiksi.
Tasavertaisessa ja hyvässä suhteessa suhteen osapuolet saavat olla omia itsejään juuri sellaisina kuin ovat, ja molempien ajatukset ja tarpeet tulevat nähdyiksi.
Romanttisessa suhteessa rakkauden lisäksi keskeistä on turvallisuus, rehellisyys, molemminpuolinen kunnioitus ja suostumus, luottamus ja avoimuus.
Näistä teemoista voit tulla keskustelemaan Delfinsin ammatillisesti ohjattuun vertaistukiryhmään syyskuussa.
Ryhmien kokoontumiset:
Helsinki 7.9. klo 17-18.30
Lahti 13.9. klo 17.30-19
Joensuu 12.9. klo 18.30-20
Oulu 7.9. klo 17-18.30
Rovaniemi 19.9. klo 17-18.30
Turku 14.9. klo 17-18.30
Muistathan ilmoittautua ryhmään!
Ryhmän ollessa täynnä voit kysyä peruutuspaikkoja info@suomendelfins.fi