Harjoitus – itsemyötätunto

häpeä tehtävä

Harjoitus on lainattu Mielenterveystalo.fi -sivulta.

Harjoitus: Häpeä – itsemyötätunnon harjoittaminen

Miksi? Häpeä voi aiheuttaa vihaa itseä ja toisia kohtaan. Se voi saada käpertymään itseen ja tehdä muiden kohtaamisesta vaikeaa. Eristäytyminen ja vihassa vellominen vain huonontavat oloasi.

Tässä harjoituksessa opit lievittämään häpeäntunteita itsemyötätunnon avulla.

Miten? Ajattele elämässäsi tapahtunutta vaikeaa asiaa ja siihen liittyvää häpeää. Sano itsellesi:

Minä kärsin nyt. | Minuun sattuu. | Tekee kipeää. | Häpeän. | Kärsimys on osa elämää. Se kuuluu ihmisyyteen. | Myös muita ihmisiä sattuu. En ole yksin. Kaikki me joudumme painimaan vaikeuksien kanssa.

Laita nyt kädet sydämesi päälle. Tunne käsiesi lämpö rinnassasi. Miltä kosketus tuntuu? Ovatko kädet hyväksyvät ja hoivaavat? Sano itsellesi:

Voisinko olla lempeä ja hyvä itselleni? | Mitä haluaisin kuulla? | Mitä minun tarvitsisi kuulla juuri nyt? Sekö, että tein parhaani? En ole epäonnistunut ihmisenä, vaikka minulle on tapahtunut näin.

Kysy itseltäsi:

Voinko antaa itselleni sen myötätunnon, jota tarvitsen? | Voinko oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen? | Voinko antaa anteeksi itselleni? | Voinko olla vahva? | Voinko olla kärsivällinen?

Mitä ajatuksia harjoitus herätti sinussa?

 

Joko luit uusimman artikkelemme ”Häpeän anatomia”?

Lisää aiheesta:

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

Ajanvaraus

Varaa itsellesi sopiva aika keskustelulle:
Ajanvarauskalenteri

Neuvontapuhelin

050 583 5000
ma 9-10, to 13-14

Chat

maanantaisin 12-14

Katso iltachatit täältä.

Vertaistuki

Katso paikkakunnat ja ajat täältä sekä chatryhmät täältä.

Tukisuhde

Oman tilanteen pohdinta koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top