Epävarmuuden ja turvattomuuden tunteet voivat aiheuttaa todentuntuisia takaumia traumasta

Kahdet kasvot

Trauma voi aiheutua mistä tahansa ihmisen sietokyvyn ylittävästä kokemuksesta. Flashbackit traumakokemuksesta ovat niin kehollisia tuntemuksia kuin kauhua ja pelkoa.

Turvattomuuden ja epävarmuuden tunteet voivat aiheuttaa trauman kokeneelle ihmiselle takaumia eli flashbackejä. Takauman aikana joitakin trauman osia tunkeutuu mieleen ja tulee uudelleen koettavaksi.

Kriisi- ja traumapsykoterapeutti Hedda Retun (ent. Heidi Valasti) mukaan takaumat voivat olla hyvinkin konkreettisia tuntemuksia.

Kurkkua voi kuristaa ja vatsa saattaa kiristyä. Etenkin turvattomuuden tunne ilmenee yleensä tämänkaltaisina fyysisinä eli kehollisina tuntemuksina.

”Voi olla myös reaktiivisia tunteita eli emootioita, kuten kauhua ja pelkoa, jotka kumpuavat siitä turvattomuuden kokemuksesta, joka on myös emootio”, Retu kertoo.

Retun mukaan on tärkeää tunnistaa ero reaktiivisten tunteiden ja todellisuuden välillä, sillä fyysiset tuntemukset voivat saada ajattelemaan, että kyse olisi aidosta vaarasta, vaikka näin ei olisi. Nämä tuntemukset vaikuttavat usein myös siihen, miten ihminen toimii tai jättää toimimatta.

Muutokset voivat saada tuntemaan turvattomuutta

Muutokset ovat usein trauman kokeneelle ihmiselle vaikeita, koska tuttuus tuo turvallisuuden tunnetta. Retu korostaa, että elämä ylipäätään on pelkkää muutosta, mutta se voi unohtua varsinkin suurten muutosten aikana.

Esimerkiksi tänä keväänä koronan aiheuttama poikkeustilanne on aiheuttanut monelle paljon turvattomuuden tunteita.

”Tämä on niin iso ja yllättävä radikaali muutos, että normaalin elämän muutos jää ymmärtämättä”, Hedda Retu sanoo.

Tavallisten arkirutiinien jatkaminen ja elämän rytmittäminen tuovat kuitenkin elämään vakautta myös haastavina aikoina. Kotiin sulkeutuminen puolestaan lisää eristäytymistä ja ulkopuolisuuden tunteita myös henkisellä tasolla.

Trauman kokenut ihminen hakee muun muassa eristäytymällä turvaa, mutta tämä turvallisuuden tunne on kuitenkin vain näennäinen ja johtaa helposti elämänpiirin kaventumiseen.

Yhteydenpito itselle läheisiin ihmisiin kannattaa varsinkin silloin, kun tuntee turvattomuutta, sillä sosiaaliset tukiverkostot tuovat myös turvaa.

Trauma on ihmisen sietokyvyn ylittävä kokemus

Traumalla tarkoitetaan yleisesti, mitä tahansa kokemusta, joka on ylittänyt ihmisen sietokyvyn. Aiemmin trauma on kuitenkin määritelty tiukemmin tapahtuman kautta.

Onkin tärkeää ymmärtää, että esimerkiksi henkinen väkivalta voi olla aivan yhtä vahingollista ja traumatisoivaa kuin fyysinen väkivalta. Esimerkiksi kiintymyssuhdetrauman voi aiheuttaa voimakas emotionaalinen laiminlyönti.

Varsinkin pieneltä lapselta puuttuvat sisäiset ja ulkoiset emotionaaliset tukirakenteet, mikä tarkoittaa, että lapsen sietokyky esimerkiksi seksuaaliväkivaltaa kohtaan on erityisen heikko.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisenkaan pitäisi koskaan sietää väkivaltaa, vaan että aikuisella on yleensä enemmän keinoja ja sanoja käsitellä tapahtunutta.

Lue myös: Koronatilanteessa ei kannata eristäytyä henkisesti – ”Täytyy suostua luonnolliseen epävarmuuteen, mikä elämässä on”

Lue myös: Mistä apua ahdistukseen? 6 neuvoa turvattomuuden tunteen hallitsemiseen

Lue koko uutiskirje tästä!

Juttu on julkaistu 2/2020 uutis- ja jäsenkirjeessä. Tilaa ilmainen uutiskirje tai tue toimintaamme liittymällä jäseneksi.

Tuoreimmat tiedotteet

Viikko 23

2.6.2023

Silmänliiketerapia (EMDR)

31.5.2023

Viikko 22

26.5.2023

Viikko 21

19.5.2023

Viikko 20

12.5.2023

Tunnistatko omat vahvuutesi?

5.5.2023

Luottamuksellista apua ja neuvoja myös:

SOITA NEUVONTA­PUHELIMEEN

Puhuminen helpottaa!
Neuvomme
ja autamme sinua eteenpäin.
Neuvontapuhelin
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa itsellesi sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut chatpäivystäjät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.

Chat ma 12-14 
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa itsellesi sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELU­RYHMÄÄN

Tule keskustelemaan ja saamaan vertaistukea samaa kokeneilta liveryhmässä tai chatissa. 

Tapaamisia 
eri puolella Suomea ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

TAI

Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

SOITA NEUVONTAPUHELIMEEN

Neuvontapuhelin apunasi.
050 583 5000

ma 9-10, to 13-14

Varaa sinulle sopiva aika puhelintapaamiseen:
Ajanvarauskalenteri

JUTTELE KANSSAMME CHATISSA

Koulutetut vapaaehtoistyöntekijät neuvovat, auttavat ja tukevat sinua verkossa.
Chat ma 12-14
(lisäksi kerran kuussa ilta-aika)

Varaa sinulle sopiva aika chattiin:
Ajanvarauskalenteri

TULE KESKUSTELURYHMÄÄN

Keskustelua ja vertaistukea samaa kokeneilta, turvallisesti ja ohjatusti livenä ja chatissa.


Tapaamisia eri puolella Suomea
ja verkossa.
Katso paikkakunnat ja ajat:

APUA TUKISUHTEESTA?

Tukisuhde oman voinnin pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.
TAI
Seksuaalineuvonnan tukisuhde oman itsen ja/tai parisuhteen pohdintaan koulutetun tukihenkilön kanssa.

Scroll to Top